Onnellinen Kiuruvedellä
Onnellinen Kiuruvedellä
Noora Lukkarinen jätti monen muun ikäisensä tavoin pikkupitäjän taakseen. Hän kuitenkin palasi ja jatkaa nyt yliopisto-opintojaan etänä.
Pian kello on tasan. Läppäri auki ja muutama klikkaus, jotta etäyhteys aukeaa. On alkamassa luento, jota Noora terästäytyy kuuntelemaan. Hän viikkaa samalla pyykkejä, pilkkoo salaattiaineksia tai tekee muita pieniä kotiaskareita kahden kissan pyöriessä jaloissa.
Kuvattu tilanne on Noora Lukkariselle arkipäivää.
– Sinä aikana, kun olen ollut Oulun yliopistossa kirjoilla, en ole käynyt siellä kertaakaan. Olen suorittanut kaiken etänä, hän sanoo.
Noora on opiskellut vuoden ajan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Jos luentoja ei ole taltioitu verkkoon, hän on sopinut professorin kanssa luettavista kirjoista ja kirjoittanut niiden pohjalta esseen. Myös ryhmätyöt ovat onnistuneet etäyhteyksin.
Noora ei ole vuosikurssinsa ainoa etäopiskelija. Pari muuta on Etelä-Suomesta, Kiuruvettäkin pidemmän matkan takaa.
– Etäyhteys on tasa-arvokysymys. Kaikki eivät voi terveydellisistä tai taloudellisista syistä muuttaa minnekään ja sitten jää koulut käymättä, Noora toteaa.
Hän kertoo säästävänsä sievoisen summan, kun ei tarvitse vuokrata opiskelija-asuntoa eikä matkustaa Kiuruveden ja Oulun väliä. Sillä rahalla voi lyhentää omakotitaloa, jota hän asuttaa puolisonsa kanssa.
Kuva Noora ja Marko Lukkarinen avioituivat vuosi sitten. Läheiset ihmiset on
tärkein syy viihtyä Kiuruvedellä.
Jos on etäopiskelussa puolensa, niin välillä Noora on havahtunut pohtimaan, jääkö hän kotona jostakin paitsi. Luentosalissa voisi ystävystyä luontevasti muiden kanssa.
– Olisi kiva, kun olisi omanikäisiä kavereita, joilla on samat kiinnostuksen kohteet kuin itsellä.
Noora kuitenkin sanoo, ettei hän aina kauaa mieti asiaa. Hänellä on myös luentosaleista kokemusta. Sitä paitsi hän viihtyy Kiuruvedellä.
Noora Lukkarinen on Kiuruvedeltä kotoisin, viettänyt lapsuutensa maaseudulla. Muiden ikäistensä tavoin hän halusi lukion jälkeen suureen maailmaan.
– Minäkin lähdin, mutta muutin takaisin.
Noora opiskeli Joensuun yliopistossa yhteiskuntapolitiikkaa ja sosiologiaa. Vaikka opinnot sujuivat, elämä ei. Osaltaan siihen vaikutti koronavirusepidemia, joka lukitsi ihmiset koteihinsa. Noora kertoo myös, että sisäänpäin kääntyneenä hänen oli vaikea tutustua muihin. Ulkopuolisuuden tunnetta vain vahvisti se, että oli kotoisin pikkupaikkakunnalta, eikä perhe ollut korkeasti koulutettu.
Pari vuotta opiskeltuaan Noora palasi kotiseudulleen ja meni huoltoasemalle töihin. Noihin aikoihin hän myös tapasi Markon, tulevan puolisonsa.
– Tajusin, että olin paljon onnellisempi täällä, läheiset ihmiset ympärillä.
Noora päätti jatkaa opintoja, mutta vaihtoi siis yliopistoa ja pääainetta. Aiemmat opinnot hän sai luettua sivuaineekseen. Koska työnteko oli maistunut, Noora kysyi Kiuruvesi-lehdestä toimittajan tehtäviä ja on siitä pitäen kirjoittanut juttuja lehteen.
– Se haastaa ja voi voittaa itsensä ja omat epävarmuutensa. Työ antaa paljon uusia kokemuksia ja avartaa näkökulmaa maailmaan, Noora kertoo työstään.
Myös näkökulma omaan kotiseutuun on avartunut. Nuori toimittaja on huomannut, miten paljon Kiuruvedellä tapahtuu: joka viikko lehteä tehdään uusin aihein ja haastateltavin.
Nykyään Noora Lukkarisen elämän täyttävät paitsi opiskelu ja työ, myös läheiset ihmiset, oma koti, kissat, lukeminen, luova kirjoittaminen, kuntosali ja värityskirjat.
– Elämästä voi sanoa, että en voisi olla onnellisempi.
Lempipaikka:
Oma koti
Mihin viet vieraasi:
Kotitilalle katsomaan kanoja, koiria ja kissoja
Maistuvin herkku:
Ravintola Blue Skyn kebab-ranskalaiset tai Iskender
Tapahtuma, jota et voi missata:
On melkein pakko vastata Iskelmäviikko, mutta vastaan, että paikalliset teatteriesitykset
Motto:
Ei se ota, jos ei annakaan
Teksti ja kuvat: Sari Toikkanen
Tarina on osa Monipaikkaisuuden monet kasvot -julkaisua
