Siirry sisältöön

Monipaikkaisuuden kehittämispilotit starttaavat lokakuussa

Monipaikkaisuuden kehittämispilotit starttaavat lokakuussa

Julkaistu: 9.10.2024
Kuusi ehdotusta valittiin jatkoon Kehitysyhtiö SavoGrown pilottihaussa, jossa etsittiin monipaikkaisuutta edistäviä ideoita eri puolilta Pohjois-Savoa. Riippumaton asiantuntijaraati valitsi toteutettavat pilotit laajemman hakemusmäärän joukosta.

Rautalammin, Kaavin, Tervon ja Vieremän kunnat sekä Maaningan ja Karttulan pitäjäraadit lähtevät tekemään monipaikkaisuutta edistäviä tekoja syksyn 2024 ja kevätkauden 2025 aikana.

Piloteissa kehitetään mm. vuorovaikutusta kunnan ja vapaa-ajanasukkaiden välillä sekä vahvistetaan vapaa-ajanasukkaiden omaa organisoitumista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Yhdessä pilotissa tavoitellaan erityisesti kunnan alueella töissä käyviä ihmisiä, jotka asuvat vakituisesti muualla. Heille on tarkoitus välittää tietoa kunnan palveluista ja luoda läheisempi suhde työssäkäyntikuntaan.

Yksi piloteista pureutuu kuntamarkkinoinnin vahvistamiseen. Kahdessa pilotissa tavoitteena on etätyötilan tai etätyöyhteisön perustaminen.

”Saimme monipuolisesti hakemuksia, ja valintaraati oli varsin yksimielinen valinnoissaan. Olen iloinen siitä, että pääsemme nyt käärimään hihat ja viemään kehittämisideoita yhdessä eteenpäin. Jokaiselle pilotille rakennetaan oma, yksilöllinen etenemispolku”, projektipäällikkö Hanna Moilanen Kehitysyhtiö SavoGrowlta sanoo.

Myönteisiä vaikutuksia pienillä teoilla

Monipaikkaisuuteen liittyy monia mahdollisuuksia kuntien elinvoiman vahvistamisen näkökulmasta. Monipaikkaisten osallisuutta parantamalla ja etätyömahdollisuuksia lisäämällä voi myös olla vaikutusta viihtymiseen alueella. Tämä tarkoittaa lisää euroja paikallisille yrittäjille edellyttäen, että pidempään alueella viipyvät myös käyttävät paikallisia palveluja.

Kohdentamalla kuntamarkkinointia monipaikkaisille voisi olla mahdollista saada enemmän pysyviä asukkaita. Toisaalta monipaikkaiset ihmiset voivat olla oman kakkos- tai kolmoskuntansa brändilähettiläistä ja kertoa hyviä asioista kunnasta muillekin.

Osa-aikainen asukas voi olla myös osa-aikainen yrittäjä ja tuoda tarjolle uudenlaisia palveluja. Osa kausiasukkaista osallistuisi mielellään myös yhdistysten toimintaan ja voisi esimerkiksi olla mukana toteuttamassa jotain yksittäistä tapahtumaa tai tempausta.

”Kuntien elinvoiman kannalta pienilläkin monipaikkaisuuteen panostavilla toimilla on mahdollista saada aikaan myönteisiä vaikutuksia. Ensin tarvitaan kuitenkin yhteys monipaikkaisten ihmisten, kunnan, yhdistysten ja paikallisten asukkaiden välille”, Moilanen tiivistää.

Tietoa markkinoinnin ja vaikuttamistyön tueksi

Kuntakohtaisten kehittämispilottien rinnalla Monipaikkaisuudesta boostia -hankkeessa pohditaan tiedon keräämistä monipaikkaisista ihmisistä ja sitä, miten tieto saadaan paketoitua helposti käytettävään muotoon. Parhaimmillaan tietoa voidaan hyödyntää päätöksenteon, kuntamarkkinoinnin ja vaikuttamistyön tukena. Myös paikalliset yritykset voivat hyödyntää tietoa mm. markkinoinnin ja oman toimintansa suunnittelun tukena.

Monipaikkaisuudesta boostia Pohjois-Savon vetovoimaan -hanke järjestää verkkotyöpajan monipaikkaisuuteen liittyvästä tiedonkeruusta ke 30.10.2024 klo 13–15. Teams-työpajassa tutustutaan muutamiin esimerkkeihin eri puolilta Suomea ja lähdetään miettimään, millainen olisi toimiva ja toteutettavissa oleva tiedonkeruunmalli pohjoissavolaisesta näkökulmasta.

Maksuttomaan ja kaikille kiinnostuneille avoimeen verkkotyöpajaan voi ilmoittautua mukaan tästä linkistä.

Monipaikkaisuustiedon verkkotyöpaja

Millaista monipaikkaisuuteen liittyvää tietoa kaipaat kuntapäätöksenteon, kuntamarkkinoinnin tai vaikuttamistyön tueksi? Millaisessa muodossa tiedon olisi hyvä …

Lue lisää