Luonnonvarakeskus (LUKE) etsii puutarhamarjojen geenipankkiin vanhoja karviaismarjalajikkeita. Tutkija Maarit Heinonen puhuu aiheesta keskiviikkona 12. helmikuuta Teams-yhteyden kautta pidettävässä Marjaosaamiskeskuksen Helmiseminaarissa, jossa tuodaan lisää tietoa myös muusta luonnon monimuotoisuudesta marjanviljelyssä ja uusista tutkimushankkeista.

Suomalaisia puutarhamarjojen alkuperäisiä, vanhoja kauppamarja- ja jalostettuja lajikkeita säilytetään kansallisessa geenipankissa. Lajikkeita säilytetään niin geenipankissa näytteinä kuin varmuuskokoelmissa eli istutettuina pelloilla.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Maarit Heinonen täsmentää, että Suomen kansallista geenivaraohjelmaa ja puutarhakasvien geenipankkia pitää yllä Luonnonvarakeskus. Se myös koordinoi varmuuskokoelmien verkostoa.

– Geenivarakokoelmat on perustettu hedelmä- ja marjakasveista, vihanneksista, yrteistä ja rohdoksista sekä viherrakentamisen kasveista. Kasveja ylläpidetään kenttäkokoelmissa, jotka sijaitsevat LUKEn Piikkiön ja Jokioisten toimipaikoilla sekä yhteistyössä Ammattiopisto Livian Kaarinan ja Kainuun ammattiopiston Kajaanin toimipaikoissa, sanoo Heinonen.

Montako lajiketta geenipankissa on ja mistä puutarhamarjasta on eniten geeninäyteitä, Maarit Heinonen?
– Kansalliseen geenipankkiin on hyväksytty tai ehdolla lähes viisisataa hedelmä- tai marjakasvikantaa. Hedelmäkasvien laajimmassa kokoelmassa kasvaa tarhaomenapuita, muissa päärynöitä, hapankirsikoita, luumuja, kriikunoita ja japaninruusukvitteneitä.

Marjakasvikokoelmissa on tyrnejä, herukoita ja karviaisia, puutarha- ja ukkomansikoita, erilaisia vatukoita, viljeltyjä varpu- ja pensasmustikoita, marjatuomipihlajia sekä joitakin luonnosta löydettyjä ja viljelykäyttöön valittuja luonnonmarjakantoja.

Mikä uusi karviaislöytö sinua on viimeksi ilahduttanut ja miten sait siitä tietää?
– Englanti on ollut yksi karviaisten jalostuksen keskuksista ja monet vanhat lajikkeet ovat peräisin sieltä. Englannissa viljellään ja käytetään runsaasti karviaisia. Erikoinen karviaiskohtaaminen tapahtui vuosi sitten pääsiäisen aikaan, kun olin lomamatkalla Itä-Englannin maaseudulla. Yhtenä päivänä kiertelin läheisen historiallisen pikkukaupungin Bishop’s Stortfordin hyväntekeväisyysliikkeissä. Yhdessä oli myynnissä karviaisten taimia. Huomioni kiinnittyi niihin, koska nimessä oli jotain tuttua: Hinnonmäki grön. Vanhaa suomalaista karviaislajiketta siis myytiin Englannissa! Myyntipakkauksessa ei kerrottu lajikkeen alkuperämaata, kertoo Heinonen.

Tutka kohti Suomen maaperän karviaisia

Millainen kokoelma geenipankissa teillä on karviaisista tällä hetkellä ja miten niitä säilytetään, Maarit Heinonen?
– Karviaisten geenipankkikokoelmaan kuuluu 17 lajiketta, joista ulkomaista alkuperää on viisi. Suurin osa kokoelman suomalaisista aineistoista pohjaa Lepaan puutarhaosastolla 1900-luvun alkupuoliskolla B.V. Heikelin ja hänen jälkeensä Olavi Collanin siemenkylvöistä valittuihin lajikkeisiin. Karviaisia säilytetään peltokokoelmassa LUKE Piikkiön toimipaikassa. Varmentava varmuuskokoelmaa on suunnitteilla osalle aineistosta.

Millaisia vanhoja karviaislajikkeita toivoisitte vielä saavanne kokoelmiin?
– Geenipankista puuttuu Hankkijan Herkku -nimellä kulkeva vanha karviaislajike. Etsinnässä on vanhat pensaat, joista on muistissa lajikkeen nimitieto. Se on Hinnonmäen Keltaisen sisarlajike, ja ovat vaikeasti toisistaan erotettavissa. Sen marjat ovat pienempiä kuin Hinnonmäen keltaisella. Sen marjat ovat makeat, ehkä hivenen makeammat kuin sisarellaan, väriltään vaaleakellertävät. Lisäksi geenipankista puuttuvat Osmolan Kasvatti, Olli ja ulkomaisista lajikkeista Captivor ja Industry, sanoo Heinonen.

Heinonen jatkaa, että näistä geenipankin vanhojen karviaislajikkeiden varmistamiseen toivotaan verrannenäytteitä vanhoista pensaista, joista on muistissa lajikkeen nimitieto kuten Lepaan Punainen, Olavi ja Hinnonmäen Valio.

Kuva 1: Lepaan punainen, Kuvaaja: Marjatta Uosukainen

– Näiden lisäksi kiinnostaa karviaisten viljelyhistorian näkökulmasta tiedot muistakin yhä löytyvistä vanhoista lajikkeista, joista on muistissa lajikkeen nimi. Etenkin ennen 1960-lukua viljellyistä eli joista on 60 vuotta tai enemmän viljelyhistoriaa tiedossa.

Mistä sellaisen vanhan lajikkeen voi löytää?
– Perinnekasveja voi löytää kaupunkien ja maaseutujen puutarhoista sekä maatiloilta. Vanhoja viljelykasveja kasvaa myös vanhoilla tonteilla, niityillä, asumattomien torppien pihoissa, metsittyneillä alueilla ja jopa tienvierillä. Usein vanhoista kasvikannoista sitkeimmät jäävät piilottelemaan niille alueille, joita ei hoideta säännöllisesti, sanoo Heinonen.

Jos pohtii, että kotipuutarhassa tai vanhan perintötilan puutarhan nurkassa olisi mielenkiintoinen karviaispensas, niin miten voi epäillä sitä vanhaksi ja miten pitäisi löydön kanssa toimia?
– Etsimme nimeltä tunnettuja vanhoja karviaisia, joiden tiedetään olevan useita vuosikymmeniä vanhoja yksilöitä, tai niistä on otettu alkuja uusiin taimiin puutarhassa tai muualle siirrettynä. Kasvista on tärkeää koota tietoa sen alkuperän ja viljelyhistorian määrittämiseksi.

Kuva 2: Hinnonmäen Keltainen, Kuvaaja: Marjatta Uosukainen

– Vanhoihin kasveihin liittyy muistoja, tarinoita, käyttötapoja ja merkityksiä. Tämä tieto on usein muistitietoa ja siksi perustietoa kasvien viljelyhistoriasta saadaan jututtamalla henkilöä, joka tietää kasvista. Näitä henkilöitä voi olla useampia ja usein se on kasvin omistaja, mutta se voi olla myös puutarhan tai maatilan aikaisempi käyttäjä, asukas, työntekijä tai naapuri.

– Luonnonvarakeskuksessa vanhasta kasvista kirjaan tietoja sen historiasta. Tärkeitä ja kiinnostavia ovat kasviin liittyvät kaikenlaiset muistot ja tiedot, kuten kuka on kasvin puutarhaan tai maatilalle hankkinut, mistä se on tuotu tai hankittu, milloin se on tuotu tai hankittu, kuka sen on istuttanut, millaisia aikaisempia vaiheita ja kasvupaikkoja kasvilla on ollut. Tärkeitä ovat myös kasvin viljelyyn ja hoitamiseen sekä käyttöön liittyvät tiedot ja muistot. Kasvilla voi olla myös erilaisia kutsumanimiä. Kasvin kasvupaikan historia voi myös valaista kasvin historiaa, toteaa Heinonen.

– Vanhat valokuvat ovat tärkeitä todisteita paikan kasvilajeista ja niiden kasvupaikoista. Valokuvat tukevat muistamista, niistä voi tunnistaa kasveja ja ne voivat kertoa myös kasvin merkityksiä.

– Kannattaa etsiä myös kaikkea mahdollista kirjoitettua tietoa, mikä voisi antaa tietoa kasvin historiasta ja myös sen lajikkeesta. Tällaisia aineistoja ovat esimerkiksi vanhan puutarhan istutuskartat, erilaiset muistiinpanot, taimien tilausluettelot, paikallishistoriikit ja lehtileikkeet, sanoo Heinonen.

– Näitä tietoja kysytään vanhan kasvin ilmoituslomakkeella: https://kasvinpolku.luke.fi/kasvinpolku

Lisäksi uudet valokuvat etenkin marjoista voivat olla avuksi, vaikka niiden pohjalta on mahdotonta lajikemäärittelyä tehdä.

Miksi vanhojen alkuperäisten ja vanhojen jalostettujenkin puutarhalajikkeiden tallentaminen geenipankkiin on tärkeää?
– Viljelykasvien perinnöllisen monimuotoisuuden ja kestävän käytön turvaaminen on tänä päivänä entistäkin tärkeämpää, sillä Suomen olosuhteisiin sopeutuneet pelto- ja puutarhakasvien geenivarat ovat maatalous- ja puutarhatuotantomme perusta, ja siten myös osa kriisivalmiutta ja huoltovarmuutta, toteaa Heinonen.

– Geenipankeissa on mahdollista säilyttää kuitenkin vain otos pelto- ja puutarhakasvien sekä niiden luonnonvaraisten sukulaiskasvien kantoja ja lajikkeita. Suurin osa lajistollisesta ja perinnöllisestä monimuotoisuudesta on pelloilla, puutarhoissa ja niiden ympäristössä. Näitä paikkoja ja ympäristöjä on tärkeä tunnistaa ja vahvistaa varmistamaan perinnekasvien käytössä säilymistä.

Voiko vanhojen lajikkeiden geenivarantoja käyttää jalostuksessa?
– Ammattiviljelyssä olevien lajien ja lajikkeiden määrä on merkittävästi kaventunut ja on tunnistettu tarve löytää perinnöllistä monimuotoisuutta myös uusien lajikkeiden jalostamisen lähtöaineistoksi. Tällä hetkellä ei ole karvaisten lajikejalostusohjelmaa Suomessa.

Mistä asioista kerrot Helmiseminaarissa, tutkija Maarit Heinonen?
– Kerron puutarhakasvien geenipankista ja tärkeydestä ylläpitää vanhoja karviaislajikkeita puutarhoissa perimän monimuotoisuuden ja kulttuuriperinnön elävänä säilymisen kannalta. Kerron karviaislajikkeiden historiasta, etenkin Lepaan puutarhaosastolla sata vuotta sitten syntyneistä lajikkeista, ja minkä nimisiä lajikkeita oli myynnissä taimistoissa 1900-luvun alkupuolella. Opastan kuinka koota tietoa vanhoista karviaispensaista ja mihin tietoja ilmoittaa.

Helmiseminaarissa on kaikkiaan yhdeksän puhujaa. He tuovat myös lisätietoa muun muassa Luonnon monimuotoisuusstrategian hyödyistä maatiloilla, monimuotoisuuden näkymistä maataloudessa, Suonenjoen mansikan nimisuojaan liittyvästä uudesta hankkeesta ja Itä-Suomen yliopiston Kamut-hankkeesta, jossa tutkitaan uusia viljelytekniikoita mansikalle.

Helmiseminaarin koko ohjelma: www.savogrow.fi/tapahtumat/helmiseminaari

Jutun/tiedotteen koostanut: Anssi Kemppinen

Lisätietoja vanhoista karviaislajikkeista ja puutarhakasvien geenipankista:
Tutkija Maarit Heinonen, Luonnonvarakeskus
Toivonlinnantie 518, 21500 Piikkiö
yhteys: +358 29 532 6117, maarit.heinonen@luke.fi

Lisätietoa Helmiseminaarista:
Raija Kumpula, Projektipäällikkö, Monimuotoisuuden lisääminen marjatiloille -hanke
Kehitysyhtiö Savogrow Oy
yhteys: 0207 464 630, raija.kumpula@savogrow.fi
Anssi Kemppinen, hanketyöntekijä, Monimuotoisuuden lisääminen marjatiloille -hanke
Kehitysyhtiö SavoGrow Oy
yhteys: 040 641 6330, anssi.kemppinen@savogrow.fi

Jaa sisältö

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä